Kisat käytiin Kotikoskien tilalla, jossa kisajärjestelyt olivat (niin kuin aina) loistavat ja lampaat kevyet mutta eivät antaneet ohjaajan hengähtää, jos ei keskittynyt satasella niihin niin peli oli menetetty. Pelto on siinä mielessä haastava kun on iso ja litteä, tumma metsä takana joka tekee vaikeaksi erottaa eläimet ja koiran. Onneksi oli tuotu koroke joka helpottaa vähäsen, ainakin henkisesti, meille tappijaloille.
Perjantaina pisteet olivat ok ja riitti sijalle 2 Leenan ja Spotin jälkeen, vaikka ei osuttu kakkosporttiin. Krossi oli molempina päivinä haastava, porukka ajoi ylä ja alapuolelta 30-50m, jopa konkarit. Katsoin monta koiraa krossin kohdalta sivusta, ainoa kenen minä näin joka oli edes lähellä oli Leena, voitti sitten tosiaan tämän startin.
Lauantaina tuuli kovaa ja rata oli käännetty. Olin jännittänyt nostoa, matka oli pitkä ja varikko lähellä eikä näe itse mitä siellä tapahtuu, pelkäsin että Rhy ottaisi matsia jonkun kanssa…tai vilkuilisi varikolle jolloin herpaantuminen omaan porukkaan voisi olla katastrofaalista. Sitähän on nyt keväästä lähtien tehnyt, jos varikko lähellä katsoo ja haikailee sinne. Nosto hyvä mutta tuonti liian lujaa varmaan, tyypillinen suomalainen mihin lampaisiin töötätään vauhtia kybällä, hakuportista just ohi, argh.
Näin päin meillä on ennen ykkösporttia jostain syystä usein ongelmia tällä pellolla. Kuuluvuus/tottelevaisuus katoa jonnekin, taas vihelsin oikea 4-5 kertaa todellakin ajoissa kun olivat menossa pois linjalta, jopa huusin sinne väliin. Silti ei kuullut ennen kuin oli liian myöhäistä ja portista menivät ohi. Sen jälkeen en luottanut enää koiraan ja rupesin katsomaan sitä lampaiden sijaan, sen sitten tietää miten siinä käy eli linjat kusee ja pahasti. Jako oli nopea ja raju, liian, ja se näkyi heti pisteissä.
Ainoa joka oikeasti ajoi hyvän radan oli Minna ja Pomo, jotka sitten voittivatkin aivan ylivoimaisesti 89 p, niin ansaittu ja hyvän makuinen voitto! Seuraavilla oli sitten 6:lla ja 5:lla alkaavia pisteitä….
Vanhalan Pirjo joka työskenteli koko vkl varikolla ja vei lampaita tolpalle, osasi kertoa että ekana päivänä Rhy oli ollut ihan pannukakkuna ja liikkunut kun rapu nostossa, lauantaina oli ainoana koirana vilkuillut varikolle päin nostossa…oli kuitenkin nostanut hyvin. Hyvää (vaikka ahdistavaa) tietoa taas Pirjolta!
Selvisi kuitenkin että olimme päässeet tuplahaku finaaliin, kolmanneksi parhailla yheispisteillä. Leenalla parhaat ja Minnalla toiseksi parhaat, myös Jonna ja Magda pääsivät finaaliin, siistiä!
Sunnuntain radalla oli sitten pisin ajo mitä olin ikinä ajanut. Monta muutakin asiaa askarrutti…oikeakätinen ajo eli ykkösportti siellä tien vieressä (ottaisiko käskyjä siinä), ykköshaku ihan varikon edestä – arvelin kyllä että saan sen pois sieltä mutta jos edes niitä vilkuilee niin ei tule saamaan tarpeeksi vahvaa otetta omasta porukastaan että nousisi hyvin ja suoraan. Tuleeko päästämään irti ykkösporukasta ja lähtemään hakemaan toista porukkaa…look backia ei ikinä tehty onnistuneesti näin pitkällä etäisyydellä, ja luuleeko sitten että toinen porukka on ne määkivät ykkösvarikolla…glumps, maha kääntyi useita kierroksia ja jalat sheikkas kun kaikki pyöri päässä. Silti aivan sikasiistiä päästä ekaa kertaa tuplahakufinaaliin!
(c)Silja Alamikkotervo
Rhy on the drive, good pace and line
En ole enää tänä vuonna runtannut Rhytä ennen lähtöä, nytkin annoin sen kävellä edellä ja screenata lampaita ( en ollut känyt niitä näyttämässä ennen lähtöä), katsoi vähän sisäänpäin mutta en huolestunut. Pari standia jotta menis kunnolla ulos ja lähetys oikealle. Lujaa lähti mutta ennen puolta väliä rupesi ottamaan sisäänpäin, ajattelin että ottaa takaisin ulos kun näkee että ei ole lampaita vielä (niin kuin yleensä)…ei ottanut. Tajusin kauhukseni että on bongannut likkeet kakkosvarikolla (vasemmalla) ja on menossa sinne…staaaaand- staaand vihellys ja uusi oikea jolla luopui kakkosvarikosta ja lähti oikeaan suuntaan. Hyvä nosto ja tuonti viistosti (doglegged) kohti hakuporttia. Kun lampaat olivat jättötolpalla, pari kovaa standia ja flankki oikealle ja look back-vihellys. Vihellys?! Eihän se sitä vielä osaa, argh. Kääntyi mutta oli väärässä kohdassa ja oli lähdössä takaisin ykkösvarikolle…muutama kertaa yritin look back-vihellyksellä (idiootti) ja sitten tajusin viheltää vasen jolla lähti heti. Jiizus että olen urpo.
No, hieno kaari sinne (eikä mennyt varikolle jota kans pelkäsin), hyvä nosto ja tuonti kohti hakuporttia. Eka bunchi oli tässä vaiheessa ruvenneet valumaan lampolan yleisön puolen nurkkaa…Rhy piti omaa erillään (joka halusi tietty mennä odottavan luo) mutta painoi samalla odottavaa vielä alemmas…yhdistin ne sitten vähän ennen kun olivat minun luona. Tolpan kierto ja sitten alkoi pitkä ajo, ykköslinja oli aika jäätävä täytyy itsekin sano, Rhy sai hyvän otteen lampaista eikä tarvinnut paljoa tyyrätä. Krossilla sitten puolen välin jälkeen rupesivat valumaan alas (minä näin että ylös) , huomasin aivan liian myöhään joten krossi ollut palahsti off linessa sekä kakkosportista ohi.
Sitten pit 10:stä lampaasta jakaa pois kaksi merkattua + 3 ei merkattua ja häkittää ne. Sain jaettua ei merkatut pois, jätin koiran pitämään häkityslauman ja työnsin itse muita kohti lampolaa, Rhyn lauma yritti selkäni takaa liittyä muiden joukkoon mutta Rhy sai ne pidettyä erillään. Ei ollut hyvä jako mutta en tiennyt paljonko on enää aikaa… Äkkiä kohti häkkiä, paljon painetta Rhylle jotta pysyisi kaukana eikä painaisi lampaita liikaa…en ollut uskoa silmiäni kun saimme oiekasti ne häkkiin! Voi apua, portti kiinni ja megaloikkatuuletus ( tämä ei taida kuulua paimennusetikettiiin…)!
(c) Silja Alamikkotervo
Happy handler
Jännitys purkaantui nolosti niin kuin usein minulla, pillittämällä, en kyyneleitten läpi meinannut löytää edes ulos radalta, nolouden nolous. Mahtava fiilis vaikka ei mikään nappirata ollut, mutta me selvisimme läpi koko radasta ja voi apua miten tyytyväinen olin tuohon rakkiryökäleeseen nimeltä Rhy!
Ennen meitä oli mennyt Jonna, sai magdan pienen mutkan jälkeen myös hakemaan toisen porukan, mikä ei ollut lainkaan itsestään selvää myös heidän kohdallaan, meidän kenraaliharjoituksein jälkeen… Oli kuitenkin känyt ulkona radalta joten valitettava disk. Niin kuin yksi konkari oli Magdasta sanonut, tuo koira tulee olemaan vuoden päästä pelottavan hyvä. Minun jälkeen meni vielä Minna ja Pomo jonka rataa en kunnolla nähnyt, sekä sitten viimeisenä Leena ja Spot. Leena teki hyvän radan Spotilla jonka look back on niin kaunis ja täydellinen, että ei ole tästä maailmasta niin kuin Minna sanoi, en ole nähnyt edes Keviniä tekevän niin kaunista ikinä.
Niinhän siinä sitten kävi että Leena ja Spot jumatsuikka voittivat Suomen Mestaruuden!!! Taas joutui itkemään ihan urakalla, eikö tämä helpota ikinä, miksi sitä ei voi olla iloinen ilman että itkee silmät päästä? Heikki ja Peppi-mummo 10 v hopealla ja Mico ja Börje pronssilla, supersiistiä! Neljänsiä olivat konkariSeveri ja Rokka sekä viidensiä ME!
Tuomari oli Irlannista Ned O´Keeffe, ankara mutta oikeudenmukainen tuomari. Tällaiset nostavat juuri tasoa, uskaltavat rokottaa pisteitä oli kuski kuka tahansa. Tuomari kehui kovasti ladyhandlereitä ja sanoi että näkyy että on haettua oppia ulkomailta, kehui myös lampaita täydellisiksi tällaiseen arvokisaan.
Sanoi että Rhyllä oli ollut perfect drive puoleen väliin krossia kunnes you let him down (argh), tuonnissa Rhy oli toiminut hyvin ja jaksoi pitää nojaavaa laumaan linjalla että ei mene muiden luo. Sanoi myös että, you have to be careful because your dog affects the sheep from a long distance, eli juuri tuonnissa kun painoi molempia sekä häkillä.
Edellispäivänä oli myös selvinnyt, että Rhy oli karsintakisojen kärjessä, kääk! Eli se tarkoittaa että me pääsemme edustamaan Suomea World Sheepdog trialiin Skotlantiin sekä EM-ksioihin Tanskaan 2014!!!
Tämä on niin pelottavaa mutta siistiä! 1,5v sitten tuntui vielä utopiselta että voisin ikinä ajaa kolmosluokan rataa, ohjaten koiraa tolpalta. Vuosi sitten teimme sen sitten ekan kerran, mutama kisa mennyt hyvin- muutama ok- ja muutama ihan katastrooffeja. Tunnen itseni vielä ihan aloittelijaksi, joka välillä onnistuu mutta useimmiten sekoilee ja tekee ihan vääriä päätöksiä, enkä löydä sitä balanssia jota tarvitaan hyviin ajoihin.
Olen kiitoksen velkaa niin monelle ihmiselle. Kevinille, mahtavasta periksiantamattomasta koirasta jonka rahkeet ei lopu kesken, sekä kaikesta avusta ja kannustuksesta jota häneltä olen saanut. Sitten tietty Samuli, ilman häntä emme olisi saanut sitä niin tärkeä lammaskokemusta puhumattakaan kaikesta muusta avusta. Ja viimein muuta ei vähiten mahtavat ystävät , jonka kanssa tätä matkaa ollaan yhdessä kuljettu, taivaan ja maan välillä jopa maan alle, pohdittu ja analysoitu (varmaan liikaakin), masennuttu ja iloittu (onko tuo sana?) , mutta minkä sille voi kun on koukussa niin on.
kemirhys 